Kesä : Kesäkuu - Heinäkuu - Elokuu

Suomen kesä on valoisa, lämmin ja vihreä, kasvillisuus on rehevää ja kasvit kukkivat. Kesäkuun lopulla useiden lintujen pesintä alkaa olla ohi. Samaan aikaan loppuu myös lintujen laulaminen, mutta lintujen poikueita näkyy kojualueen ympäristössä. Susien ulvonta voi kuulua tyynessä kesäyössä hyvinkin kaukaa ja joskus sudet voivat tulla kojualueelle kuvattavaksi. Myös ahmat liikkuvat kesän aikaan hyvin kojualueella.

 

Valoa riittää yöllä kuvattaessa koko kesän ajan. Alkukesästä valoisa aika pitenee ja keskikesän yöt ovat valoi-simpia, kun kesäkuussa valoisaa on melkein 24 tuntia vuorokaudessa. Kesäyön valo antaa mahdollisuuden kuvata läpi yön. Aurinko laskee vasta myöhään yöllä ja nousee jo aamuyöstä, valoisaa aikaa on reilu tunti auringonlaskun jälkeen ja vastaavasti reilu tunti ennen auringonnousua.

Myöhemmällä puoliskolla kesää yön hämärä aika kestää lyhyen aikaa. Kesäyön auringonnousu on yksi keskikesän kohokohdista minkä toivoisi jokaisen kokevan.

 

Elokuun alussa myös yöllä on mahdollista kuvata, mutta yöt voivat olla hämäriä. Hämärä aika yöllä pitenee kuukauden edetessä ja loppupuolella kuukautta yöllä on muutama tunti pimeää.

 

Elokuun puolenvälin jälkeen ilmaantuvat ensimmäiset ruskan merkit ja ilma viilenee, jonka seurauksena ilmaantuu myös usvaa.

  • Aikataulu ja Sää

    Aikataulu

    Klo 17.00 / 16.30     Info, jonka jälkeen lyhyt kävely kojuille (500-900 metriä).

    Klo 7.00 / 7.30        Paluu kojuilta.

    Klikkaa tästä tarkempaan aikatauluun

     

    Lämpötilat

    Kesäkuun lämpötilat ovat yöllä +5 ja +10 välillä ja päivällä +10 ja +25 asteen välillä.

    Heinäkuun lämpötilat ovat yöllä +5 ja +15 välillä ja päivällä +10 ja +25 asteen välillä.

    Elokuun lämpötilat ovat yöllä +5 ja +10 välillä ja päivällä +10 ja +20 asteen välillä.

     

    Valoisuus

    Kesäkuun puolivälissä aurinko laskee noin klo 23.40 ja nousee noin klo 2.30.

    Heinäkuun puolivälissä aurinko laskee noin klo 23.00 ja nousee noin klo 3.15.

    Elokuun puolivälissä aurinko laskee noin klo 21.15 ja nousee noin klo 4.50

    Vaatetus ja varustus

    Kesä- ja heinäkuussa sekä elokuun alkupuolella kojussa voi olla kuuma, shortsit ja t-paita ovat tällöin sopiva vaatetus. Elokuun lopulla voi olla jo viileitä öitä, jolloin pitkähihaiset ja -lahkeiset vaatteet ovat sopivia. Hyönteiset eivät ole ongelma kojuissa, joten tarvetta hyönteismyrkkyjen käyttöön ei ole. Vältä hyönteismyrkkyjen käyttöä.

     

    Vinkkejä kesällä kuvaamiseen

     

    - Kesällä on mahdollista kuvata läpi yön, joten valvo yöllä ja nuku päivällä.

     

    - Koska aikaa kuvaamiseen on paljon, mukaan kannattaa ottaa tarpeeksi muistikortteja.

     

     

 

Wild Brown Bear

Kostamustie 5644

88930 Lentiira (Vartius)

   © 2018 Wild Brown Bear Oy

S-posti: myynti()karhunkatselu.fi

 

Puh: 040 5469008

facebook.com/wildbrownbear

Sivukartta

Etusivu

Karhukausi

Kojut

Ahma

Linnut

Nisäkkäät

Maisemat

Karhukeskus

Hinnasto

Info

Huhtikuu

Toukokuu

Kesäkuu-Heinäkuu-Elokuu

Syyskuu

Karhunpennut

Kuvauskojut

Katselukoiut

Lintukoju

Lintulajit Kuhmon alueella

Susi

Tietoa meistä

Varaukset ja tiedustelut

Säännöt ja  info

Saapumisohjeet

Valokuvaajiamme